|
Tätä me olemme
Nettitaivas on jatkuvasti kehittyvä 100% suomalainen kokonaisvaltainen ohjelmistotalo.
Olemme sopivasti pieni ja innokas toimija, joka koostuu alansa ammattilaisista. Iloinen ilmapiiri ja perhetyylinen työskentelytapa takaavat lopullisen laadun.
Kaikki ohjelmistoratkaisumme kehitetään vapaan lähdekoodin avulla. Siksi kykenemme tuottamaan erittäin kustannustehokkaita ja tietoturvallisia ratkaisuja asiakkaillemme.
Tarjoamme aina kokonaispalvelun Avaimet Käteen - ratkaisuna, oli kyseessä perus- tai räätälöity kokonaisuus.
Teemme tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyötä Lapin yliopiston kanssa. Tavoitteena on laadukkaampien palveluiden tarjoaminen asiakkaillemme.
Kotipaikkamme sijaitsee Rovaniemen keskustassa, mutta toimimme koko laajassa Suomessa.
Yhteistyötä teemme monen eri alan asiantuntijoiden kanssa ja uskomme verkostomaiseen liiketomintaan, jossa tietoa jaetaan läpinäkyvästi ja siten yhdessä olemme vahvempia. Osaaminen ei saa jäädä seinien sisään.
Osaamisalueet
Olemme työstäneet vuodesta 2001 lähtien monenmoista isompaa ja pienempää kohdetta ja osaamisemme painottuu internetin hyödyntämiseen tuotteistettuihin palveluihin ja markkinointiin.
Erityisen ylpeitä olemme osaamisestamme matkailualla ja sen markkinoinnissa.
Ratkaisumalli
Internetsivustot ja verkkokauppapalvelut toteutettuna maailman suosituimpien ratkaisujen pohjalta ja oman tuotekehityksen avulla.
Internet - markkinointiosaamisemme Ari Paksuniemen vetämänä on noussut yhdeksi vahvimmista konsultointipalveluistamme.
|